hyvinvointi

hyvinvointi

tiistai 10. marraskuuta 2015

"Kaikki pystyvät järjestämään omaa aikaa..Se on itsestä kiinni!" Vai onko?

Nykyaikana, varsinkin tämän hetkisen fitness-villityksen siivittämänä, tunnutaan arvostavan tehokkaita, itsestään huoltapitäviä naisia, jotka ottavat oman ajan itselleen. Usein kuulee sanottavan, suorastastaan paheksuttavan, naisia/äitejä jotka eivät pysty löytämään itselleen ja omalle hyvinvoinnille pientäkään hetkeä arjesta. Heitä syyllistetään; "Se on itsestä kiinni!" "Jokainen pystyy, jos vaan haluaa!" sanotaan ja vihjaillaan äidin olevan vain vähän laiska ja mukavuudenhaluinen kun ei saa pyrstoään hilattua salille tai lenkille. Sanotaan myös, että "se tunti, minkä käytät salilla, on vain 4% vuorokaudesta", mutta kun mietitäänkin, paljonko se tunti on työpäivän jälkeisestä arki-illasta, joka olisi mahdollisuus käyttää läsnäoloon perheen kanssa, kotitöihin, ihmissuhteiden ylläpitämiseen jne. puhutaankin jo huomattavasti isommasta osuudesta. Tilanteeseen, johon monet naiset  ja äidit nykypäivänä ajautuvat, on lukemattomia syitä, mutta harvoin niihin lukeutuu laiskuus ja mukavuudenhalu. Joskus toki nämäkin saattavat olla esteenä aktiivisemmalle elämäntavalle ja ne olisi hyvä tunnistaa itsessään, jotta haluamansa muutoksen voi saada aikaan.

Oman ajan tarve on yksilöllistä. Toiset nauttivat perhe-elämästä ja lasten kanssa puuhastelusta niin, että eivät koe tarvitsevansa omaa aikaa lainkaan. Toiset taas tuntuvat ajattelevan, että lapsen ei pitäisi antaa rajoittaa omaa elämää millään tavalla (jolloin itselle tulee mieleen, että kannattiko niitä hankkiakaan..). Suurin osa kuuluu ehkä johonkin näiden kahden välille. Lasten kanssa taistellessa toivoo, että pääsisi edes tunniksi johonkin muualle ja sitten kun vihdoin pääsee, on kiire jo takaisin kotiin. 

Meidän molempien perheissä aikuiset harrastavat ja ajankäytöstä sovitaan ja neuvotellaan. Toki  meidänkin vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja joskus asioita on priorisoitava. Kauppareissut on suunniteltava etukäteen, ruokaa tehdään useammalle päivälle kerralla ja joskus on vaan kestettävä pientä epäjärjestystä (lue:kaaosta), kun viikkosiivous typistyy keskilattian imurointiin. Vaikka välillä olisi helpompi jäädä kotiin, kuin lähteä viettämään ennalta sovittua omaa aikaa salille, lenkille tai leffaan, tunnin tai kahden poissaolo tekee ihmeitä kiristyneille hermoille ja kotiin palattua jaksaakin olla ehkä läsnäolevampi ja hyväntuulisempi vanhempi ja puoliso. Huonoja päiviä on kaikilla ja jos tällainen sattuu kaikille perheenjäsenille samaan aikaan, on vaikea valita, kumpi on pienempi paha, jäädä vai lähteä. Meidän perheissä kalenterit on aika täynnä ja mielessä on jo ehtinyt käydä, oliko meillä aiemmin liikaa aikaa, kun tällainen blogikin piti perustaa ;) 

Perheitä ja parisuhteita on joka lähtöön, eikä kaikki ole aina mustavalkoista. Perheen sisällä olisi ihanteellista, että kaikki huolehtisivat toistensa hyvinvoinnista ja jokainen saisi tehdä niitä asioita, joita itse haluaa ilman, että se on keneltäkään pois. On aika turhaa laskea minuutilleen omia ja toisen menoja. Tärkeämpää olisi  miettiä, onko kukin saanut omasta mielestään tehdä itselle tärkeitä asioita ja onko perheellä ollut riittävästi yhteistä aikaa. Kaikkea omaa ei tarvitse laittaa sivuun perheen vuoksi, mutta kaikkiin kissanristiäisiin ei voi osallistua perheen hyvinvoinnin kustannuksella. Melkoista tasapainoilua siis!

Omiin kokemuksiin pohjautuen voi olla hyvä sopia "pelisäännöt" paitsi oman ajan käytön suhteen, myös sen suhteen, mitä kotona olevalta puolisolta sillä välin odotetaan. Muuten saattaa käydä niin, että omasta ajasta saatu hyvä fiilis katoaa sillä sekunnilla, kun astuu kotiovesta sisään ja vastassa on samat kotityöt, kuin lähtiessä ja väsyneet, kiukuttelevat lapset.

Jos elämäntilanne on sellainen, että omaa aikaa on kertakaikkiaan mahdoton järjestää tai sen järjestäminen ottaa enemmän kuin antaa, on sekin ihan fine! Kaikelle on aikansa, eikä huonoon omatuntoon ole syytä, jos kotoa ei olekaan halua lähteä mihinkään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti